Ajattelin alkaa kirjoittamaan blogia kaikista asioista, jotka painavat mieltäni ja joita olen pohtinut jo hetken aikaa. :) Käsittelen lähinnä asioita miehistä, vaatteista, meikeistä ja muista naisten jutuista ;)
Ensiksi. Olen tässä jo pohtinut hetken aikaa, että mistä johtuu se, että ihmisten on pakko puhua paskaa muista. Minä ja miesystäväni olemme seurustelleet kaksi vuotta pian, mutta ihan suhteen alkuvaiheessa ihmiset puhuivat kaikkea. Keksi kaikkea, että me erottaisiin. Nyt sitä on alkanut taas. Miksi vielä? Olemme kihloissa ja onnellisia yhdessä. En usko näihin juttuihin, mutta tietenkin tuntuu pahalta kun kuulee kuinka mieheni on pettänyt minua siellä sun täällä ja sen ja sen kanssa.
Olemme myös harkinneet lapsien tekoa. Heti, kun siitä alkoi liikkua huhua niin kuulin kuinka mieheni (muka) inhoaa lapsia. Mieheni vakuuttelee minulle, että hän rakastaa niitä. Hänen sisarellaan on kolmevuotias lapsi. Kun menemme hoitamaan tätä ihanaa lasta, niin miehestäni tulee niin hellyyttävä, ihana ja hänestä näkee että hän pitää niistä. MIKSI näitä asioita vielä puidaan? Onko kenelläkään muulla tälläistä ?
HUOH!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.